Kerro oma vinkkisi ja voita sinulle räätälöity
talouden suunnitteluhetki
Säästöpankki tukee suomalaisia taloudellisten tavoitteiden saavuttamisessa, sillä
taloudellinen hyvinvointi kuuluu kaikille. Tänä syksynä Säästöpankki auttaa erilaisten talouden
haasteiden kanssa painivia Nelosella ja Ruudussa nähtävässä Raharemontti-uutuussarjassa. Omassa
taloudessa kyse on suuremmasta kokonaisuudesta, ei vain tuloista ja menoista. Meidän jokaisen
talouden
perustana ovat myös rahaan liittyvät tiedot, taidot, asenteet ja tunteet. Kun näistä palikoista
rakentuu
vahva perusta,
se pystyy kannattelemaan koko taloutta.
Kun talous voi hyvin, se kestää myös ulkopuolelta tulevat paineet ja elämänmuutokset.
Rahasta puhuminen
kotona on tärkeää, sillä monet talousosaamisen siemenet kylvetään jo lapsuudessa. Raha-asiat ovat
hyvin
oleellinen osa hyvinvointiamme. Kun otat taloudellisen hyvinvointisi vakavasti, voit
kokonaisvaltaisesti
paremmin. Muista myös, että paras aika aloittaa säästäminen oli eilen, ja toiseksi paras hetki on
tänään.
Tässä muutama vinkki taloudellisten tavoitteiden
saavuttamiseen:
Aseta itsellesi tavoite, joka motivoi sinua. Älä unohda välitavoitteita!
Pilko tämä osiin ja mieti realistinen summa, jonka voit laittaa säästöön.
Laita rahaa säästöön samana päivänä, kun sinulla on tuloja – ei vasta sitten, jos jotain jää.
Aloita seuraamaan talouttasi ja budjetoi menot esim. Excelin avulla.
Karsi turhia menoja ja keskity säästämiseen. Aloita vaikka siitä, mitä keho ei tarvitse, kuten
karkit ja herkut.
Tunnista mielentilat milloin sorrut heräteostoksiin ja aseta itsellesi euroraja, jonka ylittäviä
hankintoja mietit aina yön yli.
Olen jo vuosia laittanut osan palkastani säästöön. Ja harkitsen tarkkaan tarvitseeko ostaa mitään ylimääräistä roinaa.
Käyn usein kierrätyskeskuksissa. En tee heräteostoksia. Käytän kauppojen ilta-aleja. Tuttavan viikoittain tuoma leipäkassi vähentää omaa leivän ostamista.
Oma vinkki: käytän nykyään kaupan nouda palvelua, etänä tilausta tehdessä ei tule liioiteltua ostomäärää ja heräte ostokset ovat minimoituneet kun ei pyöri kaupassa 🤭
Nostan ruokaostoksiin käytettävän rahan käteisenä(2kk ajan nyt) ja pyrin välttämään ylimääräisiä kauppareissuja kun jotain tekisi mieli. Kun raha on käteisenä on helpompi jättää jtn ostamatta vaikka mieli tekisi esim herkkuja. En kyllä tässä vielä onnistu kauhean hyvin...
Ostan vain kun oikeasti tarvitsen jotain
Pidän älä osta mitään päiviä
Hankin vaatteet kirpparilta minulle sekä 2-v tytöllekin.
Älä osta heräteostoksia ja mieti tarkkaan aina ennen ostoa tuletko käyttämään tuotetta/palvelua todellisuudessa. Hyödynnä alennuksia ja käytettyjä tuotteita.
Suunnittele kk menot etukäteen ja katso mistä voit karsia että jää säästöön
Käyn kaupassa vain kerran viikossa
Se, etten enää työnnä päätä pensaaseen raha-asioissa, on ollut iso tekijä siinä että talous pysyy hieman paremmin hallussa.
Pientä "ylimäärästä" säästöä tulee, kun laittaa kaikista pullopalautuksista tulleet rahat sekä kolikot ym. hilut talteen erilliseen kippaan.
Käytän välillä kaupassa käteistä ihan sen takia, että näkee konkreettisesti mitä mikäkin maksaa.
laitan säästöön pienen summan joka kuukausi
Teen kuukausibudjetin tuloista ja menoista.
Priorisoin asiat tärkeysjärjestykseen
Säästää ja tarkkailee omaa kulusta
Osta vain mitä tarvitset/syöt
Hankkii arifrayerin niin ei tarvi käydä ulkona syömässä.
Excel -kuluista, säästöön joka kk , jos vaan pystyy.
kuluta vähemmän kuin tienaat
Käytän mobiilipankin luokittelua menoihini ja asetan itselleni tavoitebudjetteja.
Ennen kuin teen suurempia hankintoja, pohdin, onko kyseessä todellinen tarve vai hetken mielihalu. Vältän impulssiostoksia ja harkitsen ostokseni kunnolla.
Teen kuukausittaisen budjetin, jossa huomioin kaikki tuloni ja menoni. Kun budjetti on realistinen, minun on helpompi pysyä siinä.
Olen laittanut automaattisen siirron säästötilille joka kuukausi. Näin säästö kasvaa vaivattomasti, enkä edes huomaa siirtoa.
Kirjaan ylös kaikki menoni, myös pienet summat. Näin näen, mihin rahaa kuluu ja voin helposti huomata, mistä voin säästää.
Kerro oma vinkkisi, miten saat oman taloutesi rullaamaan!
Voita tapaaminen Raharemontista tutun Joni Rintamaan kanssa ja
aloita matkasi kohti omia taloudellisia tavoitteitasi.
Arvonnan säännöt
Järjestäjä
Säästöpankkiliitto osk, Teollisuuskatu 33, 00510 Helsinki, jäljempänä ”Järjestäjä”,
järjestää Oma talousvinkki -arvonnan, jäljempänä ”Arvonta”.
Arvontaan voivat osallistua kaikki Suomessa pysyvästi asuvat 18 vuotta täyttäneet henkilöt pois
lukien Järjestäjän työntekijät. Osallistumalla Arvontaan osallistuja myöntää Järjestäjälle kaikki
oikeudet toimittamaansa aineistoon, edelleen luovutus- ja muunteluoikeus mukaan lukien.
Osallistujalle jää Järjestäjästä riippumaton käyttöoikeus toimittamaansa aineistoon. Järjestäjä voi
käyttää mainonnassaan niiden osallistujien etunimiä ja vastauksia, jotka ovat siihen antaneet luvan.
Osallistuja vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Järjestäjälle, ja
että hän on saanut suostumuksen aineiston lähettämiseen kaikilta aineistossa esiintyviltä
henkilöiltä. Osallistumalla Arvontaan osallistujat sitoutuvat noudattamaan näitä sääntöjä.
Henkilötietojen käsittely
Arvonnan yhteydessä markkinointiluvan antaneet henkilöt merkitään Järjestäjän
suoramarkkinointirekisteriin. Arvonnan yhteydessä kerättäviä henkilötietoja voidaan käyttää ja
luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin soveltuvan tietosuojalainsäädännön mukaisesti.
Osallistumisen yhteydessä annettuja puhelinnumeroa ja osoitetietoja käytetään myös voittajien
tavoittamiseen ja mahdollisten palkintojen toimittamiseen. Arvontaan osallistuvat henkilöt
hyväksyvät osallistuessaan, että he saattavat saada sähköpostitse tietoa liittyen Arvontaan. Mikäli
osallistuja ei ole antanut markkinointilupaa, hänen yhteystietonsa hävitetään 1 kuukauden kuluessa
arvonnan päättymisestä.
Osallistuminen ja arvonta-aika
Arvontaan voi osallistua 07.10.-27.10.2024 välisenä aikana. Osallistuminen tapahtuu täyttämällä
kampanjasivuilla olevaan lomakkeeseen siinä pyydetyt tiedot, ja vahvistamalla osallistuminen
painamalla Osallistu/Lähetä/tmv. -painiketta. Arvontaan voi osallistua vain internetissä.
Epäselvästi tai vajavaisin tiedoin täytettyjä osallistumisia ei huomioida.
Palkinnot ja voittajan valinta
Arvonnan palkintona on yhdelle henkilölle oma räätälöity talouden suunnittelutapaaminen
Raharemontti-ohjelmasta tutun Joni Rintamaan kanssa. Tapaamisessa lähdetään kartoittamaan ja
suunnittelemaan, miten arvonnan voittaja saa saavutettua taloudelliset tavoitteensa tulevaisuudessa.
HUOM: palkinto on lunastettava 3 kuukauden sisällä arvonnan voitosta ja ei edellytä Säästöpankin
asiakkuutta. Palkintoa ei voi muuttaa rahaksi. Palkinto arvotaan 28.10.2024 mennessä kaikkien
arvontaan osallistuneiden kesken.
Palkintojen luovutus ja voittajan julkistus
Voittajille ilmoitetaan arvontavoitoista arvonnan suorittamisen jälkeen viipymättä joko
sähköpostitse, puhelimitse tai postitse. Jos voittajaa ei tavoiteta hänen osallistumisensa
yhteydessä antamien yhteystietojen kautta, arvotaan tilalle uusi voittaja. Järjestäjä vastaa
palkinnon toimittamisesta voittajan ilmoittamaan osoitteeseen Suomessa. Voittajien nimet voidaan
julkaista Järjestäjän ja kyseisen median kanavissa.
Järjestäjän vastuunrajoitus
Järjestäjän vastuu Arvontaan osallistumisesta rajoittuu näissä säännöissä mainittujen palkintojen
määrään ja arvoon sekä palkintojen luovuttamiseen. Järjestäjä ei vastaa esimerkiksi mahdollisista
tietoliikenneyhteyksiin liittyvistä ongelmista arvontaan osallistumisen yhteydessä taikka
osallistumisesta, palkinnon lunastamisesta tai käyttämisestä aiheutuvista kustannuksista tai
Järjestäjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevista tapahtumista, jotka saattavat vaikuttaa
esimerkiksi palkinnon hyödyntämiseen.
Verotus
Järjestäjä vastaa arpajaisverosta. Järjestäjä antaa tiedon palkinnoista ja palkinnonsaajan
tarpeellisista henkilötiedoista veroviranomaisille voimassa olevien verosäännösten edellyttämän
mukaisesti.
Kiitos, että osallistuit arvontaan! ilmoitamme voittajalle henkilökohtaisesti.
Paras aika aloittaa säästäminen oli eilen, toiseksi paras on tänään.
Siirryt kohta automaattisesti Säästöpankin säästämisen sivuille!